En mä oo juurikaan muuttunu, ehkä kasvanu vaan vähän. Mut vaan vähän!

''Vaikka mitä luvataan niin toisemme viel hukataan.''

Niimpänii. Aloin tänään ihan vahingossa muisteleen kaikkia vanhoja aikoja ja kavereita ja sekoiluja. Päädyin sitte loppujenlopuksi kattomaan kuvia yläasteajoilta ja niitä multa kyllä löytyy. Nii elävästi tuli monia muistoja mieleen eikä voinu olla hymyilemättä ku selaili nuita monia kymmeniä kansioita läpi. :) Tuli ihan hullun kova ikävä vaikka kuinka montaa tyyppiä joiden kans ei oo nykysin melkeempä ollenkaan - tai ollenkaan tekemisissä.

Ne tyypit oli kuitenki joskus niitä kaikista tärkeimpiä ja niiden kans on kokenu niin paljon hyvää ku pahaaki. Niiden kans on itketty ja naurettu, riidelty ja sovittu, riehuttu ja muuten vaan nolattu ittemme. Niiden kans on viettäny niin monta upeeta hetkee ettei osaa edes laskee. Niiden kans on vannottu että tullaan aina pitämään yhtä, tullaan aina olemaan ystäviä. Miten kävi? No esimerkiks saatiin ne peruskoulun päättötodistukset kouraan. Mää muutin toiselle paikkakunnalle, alotin toisen koulun ja tietenki muutki lähti opiskelemaan. Uudet naamat ja kadut ja jutut. Emmää silti syytä siitä tuota että muutin toiselle paikkakunnalle, koska kuitenki oon tosi ussein ollu käymässä Kemissä viikonloppusin ja lomilla. Eikä Torniosta oo niin pitkä matka Kemiin etteikö pääsis jos tarttee. Kaikille vaan oli muodostunu ne uudet kaverit ja piirit, mutteihän se tarkota sitä etteikö vois olla tekemisissä niiden vanhojen kavereiden kans. Eihän?

 Kyllähän määki joittenki kans vielä porisen mutta eipä sitte oikeestaan muuta. Joitaki saattaa sattumalta nähä jossain ja ehkä pari sanaa vaihtaa, monia kuitenki vaan korkeintaan moikkaa, vaikka haluais enemmän ja kyllä mää tiiän neki. Ainaki osa niistä. Me ollaan kuitenki loppujenlopuks ihan samoja ihmisiä ku sillon. Ei kukaan meistä oo niin paljoo muuttunu, aika vaan on ihan liian nopee.

Tänää meinasin soittaa yhelle ihmiselle joka on joskus ollu mulle yks tärkeimpiä, mutta ko mulla oli se luuri käessä nii en enää tienny että miks mää sille olin soittamassa. En tienny mitä olisin sanonu enkä miten oisin alottanu sen puhelun. Mää olisin halunnu vaan kysellä kuulumisia ja muuten vaan porista, mutta jotenki hölmöä ku ei oo ollu tyypin kans tekemisissä aikoihin soittaa vaan yhtäkkiä. Tuli jotenki semmonen fiilis että ei mulla tolle mittään asiaa oo, vaikka ennen soitettiin pienimmästäkin jutusta ja monesti ei ollu asiaa ollenkaan. Tää henkilö kuitenki tietää musta tosi paljon asioita, sellasiaki mistä muilla ei oo mittään aavistusta. Mää oon voinu luottaa siihen ja se muhun. Nyt en voinu tai tavallaan edes osannu soittaa sille enää. En ois varmaan edes osannu luontevasti porissa sen kans vaikka niin paljon oisin halunnu.

Mulla on teitä ikävä.